Disconnected

  Mihinkään ei voi luottaa. 

Täällä kaikki vaan tuottaa pettymyksiä pettymysten perään.

Mutta pahin pettymys on kun joku lähtee elämästä yllättäen. Miten sellanen asia käsitellään, kun joku, johon on luottanut täydellisesti vaan lähtee? Joku, kehen on luottanut niin paljon, ettei olisi ees pystynyt uskoa että se voisi tehdä sulle niin. Ihminen, kenen sanat, teot ja ihan vaan vierellä olo ja se tuki on ollut parasta ja korvaamatonta. Ainoa, kenen puoleen on voinut kääntyä kun oma taakka on liian raskas yksin kannettavaksi. Ajatellut monesti, kuinka ei voi koskaan osoittaa kiitollisuuttaan siitä kaikesta. Uskaltanut luottaa siihen ettei se jätä sua yksin. Se joku on osoittanut sulle joka päivä, kuinka paljon merkitset sille. 

Ihan ku musta ois revitty kaikki pois. Liian monesti on päiviä, jolloin tajuan ettei mulla oo täällä enää mitään ja samalla mietin, miksi hitossa mä sitten oon täällä vielä. Ennenkin ajatellut, että mitä mä sitten teen jos niin kävisi joskus, että mulla ei enää olisi häntä? Ajatuskin on saanut mut hysteerisiin kyyneliin.

Miksi haluaisin tai uskaltaisin enää luottaa mihinkään?

The hardest mistakes

Olen viillellyt 4 vuotta. 

Ensimmäiset kaksi vuotta hyvin satunnaisesti, kokeilunhaluisia pintanaarmuja.

Seuraava vuosi alkoi jo olla aikaa, jolloin viiltely toi helpotusta omien ahdistuksen ja epätoivon tunteiden keskelle.

Terään oli helpompi tarttua, kun siihen liittyi voimakkaasti jotain hyvää.

Oli se tunne sitten ahdistus, suru, pettymys, häpeä, niin terä oli aina valmis helpottamaan oloa.

 Vajotessani yhä syvemmälle, alkoi viiltely olla joka päiväinen huvi.

Se alkoi olla pakkomielteistä. 

Viilsin monta kertaa päivässä.

Herätessäni, koulun vessassa, suihkussa, sängyssä ennen nukahtamista.

Koko ajan oli paha olo ja terän täytyi olla valmis milloin vain.

Mä oon joutunut mun vanhempien takia rajoittamaan liikaa.

Reidet on ainoa paikka, johon uskallan viiltää.

Porukat tarkistaa säännöllisesti sääret ja käsivarret.

Käsiin ja sääriin en ookkaan kesäloman jälkeen viiltänyt.

Vaikka tekis niin pirusti mieli, en voi.

Onneksi mulla on sentään yks paikka.

Mä en pystyis luopumaan terästä kokonaan.

Take one last breath

Mikään ei tunnu tekevän mua täällä enää onnelliseksi.

Aina joku on pielessä.

Rintakehässä velloo se sama olo, tuska, ahdistus, epätoivo.

Sama olo kun herään siihen asti kunnes nukahdan.

Tai sitten mä en tunne mitään, en välitä mistään.

Kaikki on samantekevää 

 Miksi mun pitäis uskoa että asiat kääntyy vielä paremmin päin?

Niin ei ole ikinä ennenkään käynyt.

Prove me right

Taas se tulee kylään..

Mutta tällä kertaa sille ei riitä kyläily.

Se tahtoo jäädä eikä päästää musta koskaan irti.

Breaking point

Paha olo kasautuu.

Mä tuun olemaan yksin. 

Kukaan ei osaa auttaa vaikka haluais.

Se ajatus raastaa niin vitun paljon.

Viitelen nykyään taas huolettomasti.

Mua ei oikeestaan jaksa kiinnostaa, joudunko mä laitokseen.

Ihan sama, en välitä.

Kaikki tuntuu muutenkin niin samantekevältä.

Chelsea smile

Kylpyhuone näyttää tänään erilaiselta.

Voisi kuvitella, että jokin pieneläin on saanut loppunsa siellä.

Se on yrittänyt paeta epätoivoisesti, yrittänyt kiivetä kylpyammeen reunoja pitkin ylös, kuitenkaan onnistumatta siinä.

Verta on eripuolilla kylpyammetta, jossakin enemmän ja jossakin vähemmän.

Mutta se ei ole eläin.

Se on vain eksynyt tyttö pelastamassa itseään pahalta.

Northern lights

Mä en jaksa katella mun läskejä enää, joten alan laihduttaa taas.

Mä oon pariin otteeseen miettinyt, kehtaanko mä ikinä julkistaa tämän hetkistä painoa.

Voin sanoa että se on ihan järkyttävän paljon. 

En ole tehnyt sen eteen mitään puoleen vuoteen.

Painan tällä hetkellä 48 kiloa!!!!

 Toi luku saa mut ihan sekasin, mä en totu siihen, että mä painaisin enemmän kuin 45 kiloa. 
Toisaalta jos mietitään, kolme kiloa ei ole paljon.
Mutta mulle se on ihan helvetillisen paljon ja oon valmis tekemään mitä tahansa päästäkseni tosta eroon.

Alan laittamaan kroppakuvia ittestäni, ihan vaan omaksi motivaatioksi. 
Muokkasin tota sen verran, että arvet jää enimmäkseen piiloon yms.
Joten tässä tää järkyttävä 48 kilon paino.. Voisin oksentaa.

Heart vs. beats

Nyt on syksy. Aurinko ei paista enää, vaan on kylmää ja sataa.

Illat hämärtyy puolet nopeammin kuin kuukausi sitten.

Mutta se ei haittaa, mä pidän siitä, rakastan sitä.

Outoa ajatella, että mä rakastan yli kaiken tätä aikaa millon tunnen mun pahan olon palaavan.

Ehkä tää on vaan sitä tuttua ja turvallista mulle. Jotain, miten tunnen olevani oma itseni. 

Ehkä mua ei vaan ole luotu onnelliseksi.

Mulla oli älyttömän stressivapaata ja huoletonta aikaa vielä vähä aika sitten.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.

Made of gold

Mitä vittua, olenko muka oikeesti kirjottanut viimeks kuukaus sitten? Aika menee niin pirun nopeaa..

Mutta mitäs oonkaan tänne viimeksi sekavissa ajatuksissani kirjottainut?

Elikkäs ensinäkin oon luvannut infota teitä mun painosta, kalorisuunnitelmasta sun muusta.

En noudattanut kalorisuunnitelmaa päivääkään, unohin sen jo ennen ensimmäistä iltaa. Tästä huomaa miten huipussaan mun motivaatio on.. not. Paino on pysynyt suunnilleen samassa lukemassa, mitä en vieläkään kerro. Ehkä kuitenkin ajottain yläkantissa..

Syitä miksen oo kirjottanut on monia. Mun elämässä on tapahtunut paljon asioita sekottavia asioita, joita en kuitenkaan voi mainita täällä, ihan vaan tunnistusvaaran vuoksi. Mulla ei myöskään oo sitä motivaatiota kunnolla tehdä mun järkyttävän isolle painolle mitään. Viiltely on myös loppunut seinään mun vanhempien uhkauksen takia. Ei, mä en oo silti lopettanut lopullisesti. Nyt on vaan aika, jolloin en halua riskeerata mun kotona asumista. 

Näistä asioistahan mun kirjotukset koostuu, joten ei ole ollut kirjotettavaa? 

Mulla on ollut älyttömän huonoja sekä hyviä päiviä tässä kuukauden aikana, joista ei ole ollut tarvetta tai turvallista kuitenkaan kirjoittaa täällä.

On mulla silti jotain uutta kerrottavaa, vaikkei kovin hetkauttavaa. 

Aloitin viime viikolla psykologikäynnit kesän tauon jälkeen, tosin eri psykologin luona. Oon käynyt uuden luona vasta kerran, mutta tää ihminen vaikuttaa paljon mieluisammalta psykologilta, kuin edellinen. Tää uusi pitää keskustelua yllä paremmin, eikä kysele tyhmiä. 

Payback

Mä oon paisunu järkyttävän kokoiseksi palloksi.

Painan enemmän kuin koskaan elämäni aikana.

Tosiaan vain kilon, mutta silti.

Oon siis päättänyt asettaa ittelleni jonkinlaisen kalorirajan päivälle.

Ajattelin jotain 600-800, sillä nyt on kuitenkin kesäloma, ja yritän enemmänkin rajoittaa tolla mun jokapäiväistä ylensyömistä. 

Tekosyitä, tekosyitä, i know.

Infoan täällä päin sitten miten päivät onnistuu. Ja tosiaan, aloitan maanantaina.

Gimme half

Jäin kiinni viiltelystä jälleen mun vanhemmille.

Pakko lopettaa ainakin vähäksi aikaa, nimittäin he uhkasivat mua laitoksella.

Mulla ei ole mitään tietoa, voiko tuollaisesta joutua laitokseen. En silti halua kokeilla.
Ne oli penkoneet mun laatikoita, vaikka huone oli täynnä muita todisteita:
verta tyynyssä, lakanoissa, vaatteissa, vessassa ja työpöydällä.
Hups.
Veivät joka ikisen terän, ja aikovat tarkastaa mun kehon viikon välein.
En silti sano hyvästejä viiltelylle, en pysty.

All i ever wanted

Tää touhu alkaa menemään jo joka iltaiseks. 

Ei se haittaa, eihän?

Sleepless again

Kuten huomaatte, oon saanut vapauden taas tän viiltelyn suhteen. Joten tässä sitä ollaan ja viillellään kaikkien edestä.

Princeton ave

Tällästä tänään mun iltaan :3

The fallout

Valvon tekemättä mitään. Nälkä, ihan kauhea nälkä.

Tuntuu ihanalle, samalla niin kauhean oksettavalle. 

Kuvittelen vatsani pienentyvän joka minuutilla, kun olen nälkäinen. Petyn, kun se ei menekkään niin.

Olen kipeä. 

Jokin virus, en saa liikkua kuukauteen. Masentaa, tuntuu että koko tehty työ menee hukkaan.

Tahdon laihtua, kiinteytä, mutta milloin on hyvä? Miltä minun kuuluisi näyttää? 

Kuinka ohut, minkä muotoinen vatsani kuuluisi olla? 

Liuta kysymyksiä ilman vastauksia.

Enkä tosiaan tiedä vastauksia.

Born to lose

Eilen tosiaan oli vähän huonompi ilta..

Ei tänäänkään paljoa parempi, mutta ei kuitenkaan tarvii puhua ton tapasia.

Ahdistaa. Se tietoisuus siitä kuinka tuhoan itteäni. Hukutan itteni jonnekkin syvään pimeyteen. Se ajatus "Ehkä kelpaan pienempänä, kevyempänä, täydellisempänä"

Ajatus siitä, kuinka teen mitä vaan ollakseni pienempi, tiedostaen kaiken paskan siihen liittyen. Niimpä, siitä tulee vaan enemmän paskaa niskaa kuin hyötyä. Yhden päivän ilo numeron pienentyessä siitä hinnasta, että voin muuten huonosti, enkä anna ajatustakaan millekkään muulle.

Niin ristiriitaisia ajatuksia taas..

Onneksi oon jaksanu jaksanu käydä lenkeillä ja tehä lihaskuntoa! Jotain positiivista edes.. yritän alkaa myös valvomaan vähän syömisiä.

Hospital for souls

Angstivarotus.

Masentaa niin vitusti että voisin viiltää itteni hengiltä. 

Ja niin vitun mitättömästä syystä, että siitäkin lisää syytä viiltää.

 

Evil in a closet

Kaikki sairaat ajatukset on alkanu punomaan juuriaan mun päähän uudestaan. 

Mä tahdon taas viiltää, ihan vaan siitä viiltämisen ilosta.

Mä tahdon laihduttaa keinolla millä tahansa, mä haluan olla pieni, kevyt, kaunis. 

Osaan vielä sanoa ei. Silti pelkään, että ne ajatukset saavat musta vallan. 

Mä en haluu kohdistaa mun kaikkia ajatuksia kaloreihin ja liikkumiseen. Mulla ois kerranki mahdollisuus keskittyä täysin muihin ihmisiin ja ylipäätään muuhun maailmaan. 

En halua olla sairas. Niin sairas.

Love isn't real

Tälläsen mä siis aloitan!
 En todellakaan oo mistään liikunnallisimmasta päästä, joten tää voisi olla ihan sopivan löysä, vaikkei mulla kuitenkaan ihan huono kunto ole
Eli tän päivän juoksut on jo takana, ja juoksinkin varmaan reippaasti yli ton. Silti aina ei oo hyviä päiviä, eli tää 100 metriä alussa on sopiva. Tän lisäks teen jotain satunnaista lihaskuntoa ja päämäärin syön 500-700 kaloria. En ala niitä laskea, mutta suunnilleen.
Siksi näin, että mä olen päättänyt lopettaa itseni näännyttämisen. Jos näinkin niitä kiloja lähtee ja samalla vaikka kiinteytyisi, niin hyvä. Jos ei, niin ainakin kunto paranee.

Ja aina jos tarvii jotain kaveria tekemään jotain juttua niin täältä löytyy!

Alligator blood

Inhoon tätä tunnetta. Inhoon olla ällöttävä.

Mä todellakin painan tällä hetkel ihan helvetin paljon liikaa. Niin paljon, etten ees kehtaa sitä tänne kertoa. 

Miten ihminen voi olla näin saamaton. 

Mä inhoon mun ulkomuotoo, mun läskejä, kaikkea ja silti vaan mussutan ja mussutan. Huoh..

Down, set, go

Tuunpas nyt tänne nopeasti kysymään pari juttua. Ja nyt kaikki tulee kertomaa! Eli ekaksi, oisko teillä jotain ideaa millasta postausta voisin kehitellä?

Sitten toiseksi, onko kellään jotain kivaa treenitaulukkoo tai sellasta juttuu, uknow? 

Young and aspiring

Huoh. Psykologilla käynti on ihan turhaa paskaa. Menin sinne alunperin viiltelyn vuoksi, mutta ensimmäisellä käynnillä menin sitten kertomaan mun laihduttamisesta. Sen jälkeen viiltelystä ei olla puhuttu melkeen lainkaan, mutta siellä mun laihdutus tuntuu olevan maailman isoin asia. Mä en halua puhua siitä, kuinka mun vatsa, reidet, pohkeet, perse, posket on liian isoja. En haluu muistaa sitä kuinka iso oon. Mua vituttaa se, kun ollaan muka niin huolissaan ja ymmäretään täysin kaikki. Kaikki asiat mitä siellä kerron, on niin pinnallista, niin turhaa ja siitä tehään silti iso asia.

Toiseks mua vituttaa myös se, että monet selittävät sanat anoreksia tai syömishäiriö siten, että syömishäiriöinen on omasta mielestään liian lihava ja siksi lahduttaa itsensä sairaalloiseen kuntoon. Että jokainen syömishäiriöinen pystyy paastoamaan viikkoja ja liikkumaan puolet päivästä. Että kaikki painaa sen 30 kiloa. 

Jos kukaan on kokenut edes jotain sitä vastaavaa, ne tietävät. Syömishäiriö on vaan omien tyhjien lupausten varaan nojautumista. Jatkuvien epäonnistumisten tie. Pimeyttä koko paska.

 

Tällä hetkellä mä en oo onnellinen mun painon suhteen. Tiiän että se on ihan liikaa. En silti jaksa tällä hetkellä tehä asialle mitään. Voisin sanoa, että mulla menee pintapuolin nyt ihan hyvin. Nyt kuitenkin tiiän kuinka helppoa mun on saada paino putoamaan, kunhan jaksan yrittää. Viiltely tulee olemaan ens vuonna helpompaa. Ens talvi ja koko vuos tulee olemaan monella tavalla stressaavampaa ja ahdistavampaa aikaa. Siksi mä tiiän jo nyt, että ens vuonna mä vajoan syvemälle kuin koskaan. Enkä pääse ylös yhtä helposti.

Deja Vu

Tuhat luonnosta, jokasessa samaa paskaa. Oon turhautunu tähän samaan mielentilaan mikä mulla on jatkuvasti. Ketään ei kiinnosta, jos jokainen mun postaus on tätä luokkaa "Päivä 1: vituttaa, Päivä 2: vituttaa ja ahdistaa, Päivä 3: vituttaa ja masentaa" Itseasiassa, tääkin on vaan sitä samaa muiden joukossa. Mua vituttaa, väsyttää, mikään ei jaksa innostaa enkä jaksa tehdä mitään. En ees vahtia mun syömisiä. Eikä edes tunnu pahalle pinnallisesti ajateltuna. Toisaalta tuolla jossai takaraivossa kolkuttaa se sama tunne, LÄSKI. En vaan jaksa välittää. Ihan vitun sama tällä hetkellä. Ihan vitun sama kirjotanko tänne mitään, puhunko kellekkään, hoidanko kouluhommia, laihdunko. Oon liian väsynyt. En jaksa.

Forever and a day

Eilinen meni ihan päin vittua. Mä söin yli 1600 kaloria, ihan tosissaan mitä vittua?!? Tiistai ja keskiviikko meni kuitenkin hyvin.
Mä onnistun 

Aftermath

Inhoan tätä mikä musta on tullut. Oon kuin kivi. Ihmiset luulee ettei mikään liikuta mua millään tavalla. Hassua kun sitä ei edes tajua kuin vasta pitkän ajan päästä. Millon mä tälläseks oon muuttunut? Mä oon tässä melkeen vuoden sisällä työntänyt pikkuhiljaa ihmisiä ulos mun kehän sisältä. Jopa mun perheenjäseniä. Tuntuu niin pahalle. Pelottaa että ne luulee etten oikeesti välitä niistä. Enkä silti osaa tehä mitään korjatakseni asiaa. Oon tyly ihan häikäilettömästi, enkä ite edes tajua sitä. Mä olen ihan sulkeutunut mun kuoreen ja elän melkeen omassa maailmassa. Mä oon ollut valmis hylkäämään kaiken muun oman prosessin takia. Oksettaa. En halunnut että se menis näin. Haluan vaa suojella kaikkia läheisiä itteltäni, ettei ne vaan ikinä saa tietää kuka mä oon.

Mä edistyn, kunhan muut ei sotke mun kuvioita.

Happy easter

Sound the alarm

Tää viikko on menny suhteellisen hyvin. Ahmimiskohtauksia ei oo tullut, mikä on ihanaa vaihdetta tohon kaksi viikkoo kestäneeseen ahmimisputkeen. Nytkään ei oo niin saamaton olo, jaksan liikkuu joka päivä ja tehdä lihaskuntoa ja nukuttuakin tulee tarpeeksi. Vielä tässä samalla paino tippuu, mullahan on asiat hyvin! Ainoa ongelma on jatkuvasta nälästä johtuva ärtymys, mutta kai mä sen kestän, toivottavasti muutkin.

 Huomenissa taas psykologin kanssa juttelemaan.. Tuntuu että tää kaikki apu tuli liian myöhään. Mun on ollut nyt helpompi pysyä terissä erossa eikä edes oo niin epätoivoinen olo. Muutenkin mä tahoin apua viiltelyyn, en laihdutukseen. Silti me siellä jutellaan enemmänkin mun laihdutuksesta, jopa tästä blogista. Kaiken lisäks mua häiritsee ajatus, että oon varmaan sille vaan yks monista asiakkaista. Onhan sen työtä esittää kiinnostunutta ja huolestunutta ym. Ei sillä, kyllähän siellä on kiva kun saa purkaa ajatuksia kaikesta ilman tuomitsemista. Jotenkin niin ristiriitaista taas että huhhuh..

There's no need for words

 

NOT ->

This war is ours

NYT VÄHÄN ERILAISTA!

Mitä ruokia suosin laihdutuksen aikana?

No tää perus, eli tietenkin mahdollisimman vähäkalorisia ruokia. Aamupalan syön aina ja yleensä se on leipä tai murot, ja tietenkin kupillinen vihreää teetä. Koulussa jätän syömättä, en siis syö 5-9 tuntiin mitään. Jos päivä menee hyvin, syön kotona enää suhteellisen pienen annoksen kotiruokaa ja juon vihreää teetä ja vettä. Tolla tavalla oon saanut pudotettua painoa eniten, 5kg. Mutta siis niitä ruokia.. raejuusto, kurkku, hapankorput ja tonnikala. Tietysti on muitakin mutta noi tulee ekana mieleen.
 Mutta sitten kun se ei mene hyvin... suklaata, karkkia, keksejä, jäätelöä, energiajuomia ja kaikkea mitä vaan kaapeista löytyy. Tähän vielä se että mun kalorikulutus on luultavasti tällöin tosi pieni. Koko laihdutushomma on mun kohdalla jojoilua. Tän viikon aikana mulla on mennyt ihan kokonaan överiksi.. jospa se motivaatio sieltä pikkuhiljaa palailis? Se palaa varmasti huhtikuun alussa tietyistä syistä!

Hyvä esimerkkipäivä voisi näyttää tältä:

~ Sämpylä

~ Jauhelihakeitto 

~ Vihreää teetä ja vettä

alle 500kcal

Sitten tähän liikunnat päälle.. muuta liikuntaa en harrasta kuin tanssia ja koululiikunta. Lenkkeilen kyllä satunnaisesti, mutta nyt kylmillä ilmoilla en pysty astumaan ulos. Palelen melkeen aina, vaikka oisin syönyt enemmän kuin hyvin, silti palelen. 

Never too late

Mulla on tosi ristiriitaiset fiilikset. Hyvinä päivinä ajattelen "Mä oon hyvä tälläisenä, eihän musta ees vaatteiden läpi huomaa masua tai muuta, en mä tahdo pilata mun elämää laihduttamisella" ja sitten useimmiten kaikki mahdolliset äänet mun sisällä huutaa siitä kuinka iso ja ruma oon ja on pakko laihtua. Mä en tiiä mitä mun pitäis uskoa. Mä haluan enemmän olla laiha, pieni, kaunis. Silti välillä kuulostaa järkevämmältä olla laihduttamatta ja elää onnellista elämää. Muttakun mä en ole onnellinen näin. Uskon, että oon onnellinen pienenä. Miksei mun pää suostu ymmärtämään sitä seikkaa? Mulla lahoo pää näiden ajatusten kanssa. Haluisin nykyään vaan nukkua. Se varmaan onnistuisikin helposti, nykyään nukuttaa kokoajan.

Muuten! Kesä on tulossa ja te jotka ootte viilelly jalkoihin, aijotteko kulkea koko kesän farkkulinjalla vai uskallateko kulkee shortseissa ym? D:

Alias

Rehellisesti sanottuna tää mennyt viikko siis viimeset seitsemän päivää on mennyt ihan päin vittua. Missä helvetissä olet itsekuri ja motivaatio? Kyllä täältä pohjalta silti vielä noustaan! Tää nyt on vaan tällänen pikapäivitys että kaikki tietää etten oo kadonnut täältä mihinkään. Kirjottelen tän viikon aikana, viimeistään perjantaina.

Voisin tähän laittaa vaikka kuvan joka hieman hämmensi. Jep..

Kill everyone

Mercy

Kalorit pysy just ja just alle 500. 

Olin sitte niinkin tyhmä, että menin siellä polilla möläyttämään että laihdutan, yritän pitää kalorit alle 500 ja oon laihtunut jo parhaimmassa tapauksessa viisi kiloo. Hups. "Tietääkö sun vanhemmat?" Ei tiennyt, nyt tietää. Onneksi suhtautuminen oli parempi kun aattelin, mutta en kyllä haluu että noi rupee vahtimaan syömisiä tai katteleen paljonko käyn vaa'alla. 

Mua rupee ketuttaa toi sama paskan jauhaminen, toivottavasti ens viikon perjantaina ois jotain muuta kun sitä samaa. Eli siis se seuraava tapaaminen pelkän psykologin kanssa on 22.3. Onneksi se psykologi oli nuori ja vaikutti tosi mukavalta.

Haluisin tehä välillä vähän erilaista postausta, oisko kellään ideoita?

Sluts get guts

Raiskasin ulkoasuu ja jatkan vielä tänään. Lyhensin myös tota blogin nimeä koska halusin jotain vaihteluu siihen samaan tylsään.
 

Sitten toisiin asioihin. Huomenna olisi sitten eka käynti siellä nuorisopolilla. Pelottaa ihan liikaa ku en tiiä yhtään mitä siellä käydään läpi. En myöskään osaa täyttää noita lappuja..

Tänään oon syönyt 600-700 kaloria..hyh. Taas vaihteeks tää läskipalleroahdistus. Mun pitäis saada jotkut tarkat säännöt ja joku jonka kanssa noudattaa niitä. En muuten osaa kontrolloida itteeni ollenkaan ja mun on vaikee hahmottaa mitkä syömiset on ok ja mitkä ei. Monesti tulee sellanen "ei se nyt haittaa jos yhen otan" ja oonki ottanu sitte vähän enemmän ku oli tarkotus. Huoh. Olis paljon helpompaa jos vaikka tapahtuis jotain kamalaa että ruokahalu katois kokonaan. Toisaalta ei tollastakaan saisi toivoo.

Aerials

Hahahaaa kalorit ylitti varmaan reippaasti 500. Mulla on kunnon menkkaturvotus ja paino nousee vaikken syö mitään, anteeks? Motivaatio oli tänään ihan nollassa, koska ei mitään tulosta siitä etten syö ja liikun kumminkin suht paljon. Huoh, läskipalloahdistus. Tässä on muutenkin toisia juttuja mukana, että tarpeeks paha olo ois ollu ilman tän päivän epäonnistumista. Jes ihanaa, sinne polille ens viikon tiistaina tälläsenä pallona♥ Tottakai yritän huomenna uudestaan, mutta luultavasti vain paino nousee ja turpoan enemmän. Noh, jatkan kunnolla sitten menkkojen jälkeen. Tsemiä kaikille muille!

Glory

Thinspoa vielä tällee illan lopuks pitämään tsemiä loppuviikoksi!