Nyt on syksy. Aurinko ei paista enää, vaan on kylmää ja sataa.
Illat hämärtyy puolet nopeammin kuin kuukausi sitten.
Mutta se ei haittaa, mä pidän siitä, rakastan sitä.
Outoa ajatella, että mä rakastan yli kaiken tätä aikaa millon tunnen mun pahan olon palaavan.
Ehkä tää on vaan sitä tuttua ja turvallista mulle. Jotain, miten tunnen olevani oma itseni.
Ehkä mua ei vaan ole luotu onnelliseksi.
Mulla oli älyttömän stressivapaata ja huoletonta aikaa vielä vähä aika sitten.
Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti