Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pohdiskelua. Näytä kaikki tekstit

27.10.13

The hardest mistakes

Olen viillellyt 4 vuotta. 
Ensimmäiset kaksi vuotta hyvin satunnaisesti, kokeilunhaluisia pintanaarmuja.
Seuraava vuosi alkoi jo olla aikaa, jolloin viiltely toi helpotusta omien ahdistuksen ja epätoivon tunteiden keskelle.
Terään oli helpompi tarttua, kun siihen liittyi voimakkaasti jotain hyvää.
Oli se tunne sitten ahdistus, suru, pettymys, häpeä, niin terä oli aina valmis helpottamaan oloa.
 Vajotessani yhä syvemmälle, alkoi viiltely olla joka päiväinen huvi.
Se alkoi olla pakkomielteistä. 
Viilsin monta kertaa päivässä.
Herätessäni, koulun vessassa, suihkussa, sängyssä ennen nukahtamista.
Koko ajan oli paha olo ja terän täytyi olla valmis milloin vain.


Mä oon joutunut mun vanhempien takia rajoittamaan liikaa.
Reidet on ainoa paikka, johon uskallan viiltää.
Porukat tarkistaa säännöllisesti sääret ja käsivarret.
Käsiin ja sääriin en ookkaan kesäloman jälkeen viiltänyt.
Vaikka tekis niin pirusti mieli, en voi.
Onneksi mulla on sentään yks paikka.
Mä en pystyis luopumaan terästä kokonaan.

1.5.13

Young and aspiring

Huoh. Psykologilla käynti on ihan turhaa paskaa. Menin sinne alunperin viiltelyn vuoksi, mutta ensimmäisellä käynnillä menin sitten kertomaan mun laihduttamisesta. Sen jälkeen viiltelystä ei olla puhuttu melkeen lainkaan, mutta siellä mun laihdutus tuntuu olevan maailman isoin asia. Mä en halua puhua siitä, kuinka mun vatsa, reidet, pohkeet, perse, posket on liian isoja. En haluu muistaa sitä kuinka iso oon. Mua vituttaa se, kun ollaan muka niin huolissaan ja ymmäretään täysin kaikki. Kaikki asiat mitä siellä kerron, on niin pinnallista, niin turhaa ja siitä tehään silti iso asia.

Toiseks mua vituttaa myös se, että monet selittävät sanat anoreksia tai syömishäiriö siten, että syömishäiriöinen on omasta mielestään liian lihava ja siksi lahduttaa itsensä sairaalloiseen kuntoon. Että jokainen syömishäiriöinen pystyy paastoamaan viikkoja ja liikkumaan puolet päivästä. Että kaikki painaa sen 30 kiloa. 
Jos kukaan on kokenut edes jotain sitä vastaavaa, ne tietävät. Syömishäiriö on vaan omien tyhjien lupausten varaan nojautumista. Jatkuvien epäonnistumisten tie. Pimeyttä koko paska.
 

Tällä hetkellä mä en oo onnellinen mun painon suhteen. Tiiän että se on ihan liikaa. En silti jaksa tällä hetkellä tehä asialle mitään. Voisin sanoa, että mulla menee pintapuolin nyt ihan hyvin. Nyt kuitenkin tiiän kuinka helppoa mun on saada paino putoamaan, kunhan jaksan yrittää. Viiltely tulee olemaan ens vuonna helpompaa. Ens talvi ja koko vuos tulee olemaan monella tavalla stressaavampaa ja ahdistavampaa aikaa. Siksi mä tiiän jo nyt, että ens vuonna mä vajoan syvemälle kuin koskaan. Enkä pääse ylös yhtä helposti.