All my people

Kaikki ihanaiset, nauttikaa tästä päivästä ja älkää stressatko syömisiänne ja viettäkää hauska päivä!! c:

Never enough

Tänään oon syönyt kalapuikkoja ja ranskalaisia ja juonut mustaa teetä, ja enempää en aijo syödä tänään. Eli n. 350 kaloria tälle päivälle. Aika täys olo, en edes usko että tekis mieli syödä enää enempää.

Mitä mä toivon uudelta vuodelta? Hmm.. toivon ainakin että pystyisin kontrolloimaan itteeni ja tekemisiäni ja ajatuksiini paremmin. Toivon myös että pystyn noudattamaan jotain dieettii loppuun asti! Ja toivon myös että saan olla paljon mun elämän tärkeimpien ihmisten kanssa♥ toivon myös että mun numerot ei putoo, koska oon nyt hyvällä linjalla. Toivon, että ens talvesta tulee lumisempi ja kylmempi kuin tää talvi. Haluisin kanssa, että pystyisin pitämään mun elämän järjestyksessä.

Mitä te toivotte vuodelta 2013? :)

Where's my wonderland

varmaan kauneimmat reidet mitkä oon ikinä nähny♥

Waves

Mun mieliala heittelee paljon nykyään. Tuntuu, että kaikki pienetkin asiat voi romauttaa mun maailman hetkessä. En jaksa tehä mitään. En ees jaksa vaivautuu pihalle kuluttamaan näitä saatanan kaloreita. Vittu kaikki kaatuu päälle. Oon väsyny kaikkeen. Mul on ikävä mun kultaa ja siks otan kaikki pienetkin asiat raskaasti. Hermot on kireellä. Vittuilen kaikille ja suutun olemattomista asioista.

Haluun kotiin. Mua ahdistaa kun en saa täällä omaa tilaa, noh pienessä mökissä kun ollaan nii pakkohan se on melkeen kokoaja samassa tilassa olla. Ahdistaa myös tää ruokamäärä minkä oon syöny. Onneks täällä ei ole vaakaa.

You done goofed

Mitäs sitä vois sanoa perjantaista.. muuten se meni suunnitelmien mukaan, mutta sain 2 suklaapakettia lahjaksi, joihin en todellakaan osannu varautuu. Sen toisen sitten vedin kaverin kanssa kokonaan, hyi. Silti paino lauantai aamuna oli 43.1!

Tänään oon sitten syöny varmaan meijän koko perheen edestä. Mummola<3 en jaksa ees tällä hetkellä miettii sitä kuinka monta kiloa oon lihonut. Sen vaan tiiän, että heti kun lomat loppuu nii aijon hankkia sen painon silleen, että se alkaa numerolla 42.

Mutta joo voisin tulla tässä joku päivä joulun jälkeen kirjotteleen kun ois jotain oikeeta asiaa.

Ima monster

Mikä mus on vikana? Syön ja syön ja syön kokoajan ja sitten turpoon ja ihmettelen että miksi. Oon tänäänki vetäny 3 leipää, 3 mukia kahvia, suklaata ja jotain sulaatryffeleitä, joissa oli ihan vitusti kaloreita. Jos olisin syönyt n. 15 sellasta tryffeliä, siitä olis tullu jotain lähemmäs 1200 kaloria, hyi. Oon kyllä syönyt vielä jotain ton listan lisäksi, jota en nyt vaan satu muistamaan. Sen verran turvonnut kyllä oon.

Huomenna selviän ilman ruokaa! Okei, huomenna meen kullalle, enkä siellä kehtaa kieltäytyä ruuasta. Eli jos siellä tehdään jotain, otan mahd. vähän. Lupaan, siis oikeasti tällä kertaa LUPAAN, etten syö huomenna muuta kuin kullalla ehkä ruuan, jos siellä se tehdään ja juon vaan kahvia ja vettä. Huomenna on joku joulukirkko, joka on yöllä, joten huomisen suunnitelmat on selvät:

Aamulla juon kahvin ja menen kouluun. Koulussa en syö koko päivän aikana mitään, vettä voin käydä juomassa. Koulusta suoraan kaupunkiin kattelee joululahjoja ja muuta ja sieltä kullalle. Siellä syön siis mahd. sen ruuan ja siellä saatan kahvinkin juoda. Sitten oon siellä siihen joulukirkkoon asti ja kun yöllä tuun kotiin, meen suoraan nukkumaan, ei sillon edes oo nälkä. Kerrankin luotan tähän itsekkin. Vaikka oonkin nyt ihan helvetin turvonnut ja maha tuntuu siltä kun oisin syönyt 2 hevosta, niin voin mennä ihan semihyvällä mielellä nukkumaan, koska huomenna todellakin aijon onnistua. Tuun sitten lauantaina kertomaan mahdollisesti tarkemmin illalla!

Reaching for the floor

Oon ollut nyt parin päivän aikana tosi hämmentynyt. En pysy kärryillä. Sunnuntaina mun blogi sai yhtäkki ihan älyttömästi huomiota, enkä kyllä tiedä että miksi? Illan aikana blogia oltiin yhtäkkiä katsottu yli 2000 kertaa ja kommenttejakin ihan kivasti tullut.

Oon niin epäonnistunut kaikessa. Oon syöny niin paljon enkä liikkunu juurikaa ollenkaan. Huomenna oon syömättä. En kestä tätä tunnetta kun oon ihan täynnä. Oksettaa niin paljon. Oon niin turvonnut joka suunnasta, miten kestän joulun jälkeistä aikaa? Sillon ahmin ihan varmasti ja vierin 400km kotiin. Vittu jee. Onneksi kumminki tulee loma, niin paljo stressiä kerääntynyt etten tiiä miten olisin jaksanut.

Pakko tähän sanoa vielä, että en lopeta blogin pitämistä vaikka kuinka moni sitä haluais. Kiitos hei.

Trapped

Multa on pyydetty että kertoisin, miten tää koko viiltely on alkanut. Joten voisin siitä tässä postauksessa kertoa.

Ihan ensimmäisen kerran kokeilin viiltelyä ollessani viidennellä luokalla. Olin tuohon aikaan ahdistunut, mitä siitä muistan. Olin lukenut paljon viiltelystä ja teki mieli kokeilla mihin sitä itse pystyy. Muistaakseni kokeiltiin sitä ensimmäisen kerran parhaan kaverini kanssa koulussa mattoveitsillä. Siis ihan sellasia pintanaarmuja, joista tuli just ja just verta. Ei sitä sillon uskaltanut mitään syviä tehdä, ei tietenkään. Koko homma oli vastenmielistä, mutta silti teki mieli aina kokeilla vähäsen.

Kuudes luokka oli sitten taas aika rauhallista aikaa, ei mulla sillon ollut mitään alakuloisuutta.

Noin 1,5 vuotta ensimmäisten kokeilujen jälkeen, aloin välillä viiltelemään ranteita saksilla, vähän syvempiä kuin aikasemmin, mutta aika naarmuja kumminkin. Sellasia, että ranteessa on vielä yhdet jäljet siitä. Syitä saattoivat olla esim. mustasukkaisuus tms. Jäin siitä silloin kumminkin kiinni vanhemmille, huolissaan ne olivat ja selittivät, että joudun sossujen kanssa tekemisiin, jos joku muu näkee mun ranteen. Jäljet ei siis todellakaan olleet pahoja.

Yläasteelle siirryttäessä keksimme parhaan kaverin kanssa uuden viiltelyesineen: terottimen terä. Aloin myös viillellä jalkoihin, koska käsistä jäin jo kiinni. Muistan illan, kun oltiin parhaalla kaverilla ja kummatkin siinä istuttiin lattialla ja viillettiin jalkoja. Mitä helvettiä meidän päässä on sillon liikkunu? Se oli vaan sellasta "täähän on hauskaa".

En enää muista milloin aloin taas viiltelemään, ehkä n. vuosi eteenpäin yläasteen alkamisesta. Viillot paheni jossain vaiheessa, kun enää ne tavalliset ei riittänyt.

Nykyään haluan tehä vaan kokoajan syvempiä, ahdistun jos epäonnistun. En uskalla luopua siitä, joskus tuntuu että se on ainoa asia, joka on mun kanssa sillonkun mulla ei oo ketään muuta. Pelottaa, että jään joskus ihan yksin. Sillonku on yksinäinen olo, voin aina turvautua mun teriin, tiiän ettei ne hylkää mua, jossen hylkää niitä. Huoh.

Last goodbye

sellyoursoul

Paskaa iltaa vaan kaikille muillekki :)!

Careful what you wish for

sellyoursoul

Eilen tein 5 viiltoa. En voi tehdä niin monta, että saisin tarpeeksi syviä, joten jätin viillot niin pieneen lukumäärään, enkä edes oo tyytyväinen. Miksen joskus voisi onnistua kunnolla? Haluisin edes yhden päivän millon mun ei tarvisi pyydellä keneltäkään anteeks mun jalkoja. Ei noista edes tullut verta paljon paskaakaan. Ahdistaa. En osaa enää edes viillellä kunnolla.

Eilen söin tosiaan sen juustoaterian, toisen ruuan siihen päälle ja suklaarusinoita!!!!!!!!!!!!!!! Ja silti paino aamulla oli 43.3? Tänään oon juonut vaan vihreetä teetä, ja en syö tänään mitään, paitsi jos meillä on tänään ruoka kotona. En ansaitse ruokaa. Ei siitä seuraa mitään muuta kun huonoa. Toivottavasti jo huomenna voisin sanoa että painan jotain, joka alkaa numerolla 42. Tänään aijon liikkua paljon, koska tuolla on ihanan paljon lunta♥

Thinspoa loppuun motivoimaan tätä päivää.

Black dahlia

Eilen söin ihan liikaa. Söin pizzaa, suklaarusinoita ja lihapiirakan. Hyi, miten yhtäkkiä voin ahmia noin helvetisti vaikka just oon ollu syömättä kolme päivää? Aamulla paino oli kumminkin 43.5, luojankiitos. Sitten äsken söin juustoaterian... hyi miten voin olla näin huonon itsekurin omistaja. Oksettavaa. Ensi viikolla yritän pitää kauemmin nälkäkuuria kuin 3 päivää.

Eilen tein yhden viillon, syvemmän mitä oon ikinä tehnyt. Kaunis viilto, olispa vaan pidempi ja viiltoja enemmän. Miksi sitten tein? No jaa'a, alkoi vaan ahdistaa se, etten oo tehnyt melkeen viikkoon yhtään viiltoja. Kaikki mihin pystyn, näkyy mun jaloissa. Joskus tuntuu, että ne ovat mun ainoat saavutukset. Mietin eilen kauan kerronko kullalle, mutta päätin sitten kertoa. En mä haluu pettää sen luottamusta enää, oon tehnyt sen jo niin monta kertaa. Onneks kulta ei suuttunut.

Tässä tällänen kuva, mihin väritin kohtia, joihin oon elämäni aikana viiltoja tehnyt. Eli polvesta alaspäin on mun yleisin paikka mihin teen, koska ne on huomaamattomammat kuin kädet. Joskus oon tehnyt ihan pari viiltoa solisluun alle ja vasempaan käteen oon tehnyt myös aina välillä. Sittenkun on mahollisuus viillellä enemmänki kun pari viiltoa, teen reisiin. Ja mahdollisesti myös käteen, ja noihin jalkoihin tietysti.

If I could scream

Hyi. Sorruin ahmimaan tänään 8 aikaan. Olin saanu painon 43.6 ja sitten söin viinirypäleitä ja 2 leipää. Alkoi oksettaa niin paljon että oksensin sitten puolet ulos. Nyt ei oo oikeen fiiliksiä kirjotella. Muuta kun voisinpa viillellä.

Painting shadows

Tänään annoin jostain kumman syystä ittelleni luvan syödä, kun paino oli pudonnut 43,7, mikä on mun pituuteen nähden lievä alipaino. Se sitte muuttukin vähän ahmimiseks, söin 4 ranskanleipää, banaanin ja Thai-Cuben. Laskin, että siitä tulee n. 550 kaloria. Niin läski olo, mutta toisaalta myös hyvä olo, koska en oo ikinä ennen ollut alipainoinen, en yhtään!

Huomenna aijon yrittää olla syömättä mitään! Idean sain blogista 40 KILOA. Onneksi paino ei noussut yli 45 vaikka ahminki ihan helvetisti liikaa. Paino oli 44.6 vaatteet päällä joten ehkä en oo vielä ihan toivoton tapaus? Lopetan nälkäkuurin taas hetkeksi sitten kun painan sen 42-43. Ja jouluna on tietenkin lupa syödä, mutta sillonkin ahmin luultavasti ihan liikaa ja paino nousee liian paljon. Tänään oon vaan palellu ja nukkunu. Ja silti voisin mennä heti nukkumaan. Se on hyvä merkki.

Louder than thunder

Jeejeejeee!! Tänää oon syöny n. 355 kalorin edestä banaanin, pienen patongin palasen ja piltin. Tekee mieli ruokaa, muttei oo sillä lailla erityisemmin nälkä. Paino oli tänään 43.9. Oon palellu koko päivän ja päässä heittää, koska verensokeri on alhaalla. Toivottavasti huomennakaan en sorru syömään, niin kaikki menis hyvin.

Eilen tein yhden säälittävän viillon jalkaan. Mua alkoi ahdistaa se, etten pystyny parempaan eilen. Mutta tajusin yhen asian. Luulen, että mua arvostetaan enemmän. Tuntuu, että se on ees yksi asia, jossa onnistun. Haluun kokoajan tehdä parempia, syvempiä ja pidempiä viiltoja. Piirrän paljon yliampuvia kuvia viilloista ja katson paljon kuvia ja luen blogeja. Mulle ehdotettiin eilen, että menisin puhumaan jollekkin nuorisopsykologille. Enpä tiiä sitten kumminkaa, ei mulla oo uskallusta puhuu sellasille.
Haluisin yhen päivän olla välittämättä muiden tunteista ja viiltää niin paljon kun pystyn.

Monesti sanotaan että itsemurha on itsekäs teko. Onko sitten viiltely itsekästä? Mä en oo varma omassa tilanteessani siitä. Moni mun läheinen ystävä pahottaa mielensä siitä, mutta mulla on pakkomielle. En voi vaan yhtäkkiä luvata etten enään ikinä viillä ja pitää sitä lupausta. Se vaan ei välttämättä oo muiden helppo ymmärtää.

Worlds away

Nälkäkuuri alkoi hyvin. Söin tänään n. 400 kalorin edestä, mikä on saavutus mulle. Kyllä sen alhaisen verensokerin huomaa kun nousee seisomaan, mutta ei tää tunnu pahalta. Oikeestaan nautin tästä nälän aiheuttamasta vatsakivusta. Noh, viime kerrallakin ensimmäinen päivä onnistui hyvin, mutta toisena päivänä sorruin ahmimaan. Tällä kertaa lupaan, etten ahmi.

Sain mun parhaan terän takaisin. En tiedä mitä pitäis tehdä. Kulta esitti mulle tänään vaikeen kysymyksen. Kerro mulle rehellisesti, haluutko sä ees lopettaa? Mä en itekkään tiedä vastausta. Sillä tavalla, kun saan muille niin helvetin pahan olon tällä, haluisin lopettaa. Mutta toisaalta en halua, enkä siihen enää edes tässä vaiheessa pysty. Ahdistaa niin paljon. Tossa se terä ois valmiina, oottamassa että otan sen käteen ja otan sen taas käyttöön. Tietää etten hylkää, eihän mulla muuten olis näinä ahdistuksen täyttäminä iltoina mitään.

Lights out

Mmm. Mä oon tajunnu tässä parin päivän aikana pari asiaa itsestäni. Mä olen ihan helvetin omistushaluinen ja tuun helposti mustasukkaseksi. Jos mun paras kaveri (kutsuttakoon häntä vaikka Höyheneksi) puhuu mun kullalle, tulen siitä mustasukkaiseksi ja tekisi mieli mennä nurkkaan itkemään. Kerrotaan vaikka esimerkkitilanne parin päivän takaa. Olimme porukalla Höyhenen luona. Kullalle tuli kylmä, ja tarjosin mun hupparia sille ja kullan paras kaverikin tarjosi huppariaan. Kulta sanoi ettei tarvitse, mutta kun Höyhen tarjosi huppariaan, se kelpasi. Tuli niin tyhmä ja tyhjä olo että muutuin poissaolevaksi. 

En tiedä mitä tää on, luotan kyllä mun kultaan täysin. Mä tiiän mitä mieltä se on pettämisestä ja tiiän myös ettei se koskaan voisi pettää mua. Ja tiiän ettei Höyhen tekis mulle mitään sellasta. Mutta silti.. mikä mua vaivaa?

Nyt oon alkanut harrastaa tota kuristamista viiltelyn ohella. En oo vielä uskaltanu tajua kankaalle kuristaa, mutta se tuntuu ihanalle, kun näkökenttä hämärtyy ja jalat pettää alta. Sitten kun irrottaa niistä nyöreistä, joka puolelle pistelee ja kurkku on ihan punanen.

Tänään alotan taas nälkäkuurin pitämisen. Tai oikeestaan vasta huomenna, kun on koulua ja siellä voi olla kunnolla syömättä. Mä oon syönyt koko viikon liian paljon ja painan jo 45!!!!!!!! Mä pidän nälkäkuurin niin kauan, että painan 42.

Best birthday ever

About cutting

Tämän illan saldo, vaan 5 viiltoa 1½ viikon tauon jälkeen. Oon ylpee itestäni, vaikka tekiskin mieli viiltää yhtä monta kun alemmassa kuvassa, vaan syvempiä.

 

Tässä kuva kuukauden takaa. Tossa tosin oli n. 115 viiltoa polvesta alaspäin nilkkaan asti. Vaikkei viillot olleet pahoja, määrän takia jalka oli niin kipeä, etten melkeen pystynyt kävelemään. Mä pidän tätä suorituksena, vaikka se kuulostaakin ylityhmälle ja sairaalle.

This is just piece of me

Koulu-uinnit... hrrrrrr. Se vähäinenki huomio mun jaloille oli jo liikaa. Meinasin alkaa itkee kun jouduin riisumaan housut. Onneksi ainoo kommentti tuli mun läheiseltä ihmiseltä joka on yksi niistä 5 jotka tietää. Opettajakaan ei välittäny asiasta vaikka kaikki arvet ja haavat näkyy vaan selvemmin kun ne on kastunu.

Mä alan olee nyt kovasti viiltelyä vailla. Eilen tein 4 pientä viiltoa käteen, koska en uskalla painaa jostain syystä mattoveitsellä kovaa. Oon nyt tähän mennessä pölliny koulusta 3 mattoveitseä ahdistuksen takia. Kaipaan taas niin vitusti terottimen teriä. Mutta mä en haluis pettää mun poikaystävän luottamusta neljättä kertaa viiltelemällä. Tuntuu pahalta, ettei mun anneta viillellä, muttei silti keksitä toista keinoa purkaa ahdistusta. Kyllä mä toisaalta ymmärrän mun kullan huolta mun itsetuhoisuudesta. Kyllä mäkin olisin huolissani siitä. Muttakun mulle väitetään, että mua ymmärretään, niin miksi helvetissä se sitten pitää kieltää? 

Opin eilen illalla uuden jutun. Kuristan jalat alta jollain nyöreillä. Tästä tulee mulle varmaan yks uus itsetuhoisuuden muoto lisää. Eipä se kai haittaa, taidan mä silti yhtä sairas olla.

Tears don't fall

Aika menee niiin nopeesti. Nyt on jo joulukuu ja kohta mun syntymäpäivät ja joulu. Mulla ei oo ollu nyt paljon aikaa kirjotella. Eilen olin poikaystävän kanssa ja tänään olin parhaan kaverin ja parin muun ystävän kanssa. Aikaa ei oo siis jääny paljoa.

Mä oon syöny ihan liikaa. Mä painan sata kiloa. Toisaalta oon antanu itteni syödä, koska mulla menee koko viikonloppu tanssiin. Perjantaina harjotukset, tänään oli kenraaliharjotukset ja huomenna esitys. Maanantaina alotan taas itteni nälkiinnyttämisen. Ei varmaankaa tee hyvää jojoilla, mutta jossen anna ittelleni välillä lupaa syödä, retkahdan ahmimaan kunnolla, ja sitä en haluu. Painan nyt jo liikaa, nii entäs kunnon ahmimiskohtauksen jälkeen? Hyi vittu, pakko sanoa. Ällöttää niin paljon, voisin viiltää mahan auki ja kaivaa kaiken sen läskin pois. 

Mun terät on vieläkin poikaystävällä. Vaikken vaivaudu kotona hakemaan saksia tms, osaan olla itsetuhoinen ilman esineitä. Raavin toissapäivänä mun ranteen kynnellä verellä. Siis kynnellä. En ikinä kuvitellu että kynnellä sais jotain jälkeä.