26.11.13

Disconnected


  Mihinkään ei voi luottaa. 
Täällä kaikki vaan tuottaa pettymyksiä pettymysten perään.
Mutta pahin pettymys on kun joku lähtee elämästä yllättäen. Miten sellanen asia käsitellään, kun joku, johon on luottanut täydellisesti vaan lähtee? Joku, kehen on luottanut niin paljon, ettei olisi ees pystynyt uskoa että se voisi tehdä sulle niin. Ihminen, kenen sanat, teot ja ihan vaan vierellä olo ja se tuki on ollut parasta ja korvaamatonta. Ainoa, kenen puoleen on voinut kääntyä kun oma taakka on liian raskas yksin kannettavaksi. Ajatellut monesti, kuinka ei voi koskaan osoittaa kiitollisuuttaan siitä kaikesta. Uskaltanut luottaa siihen ettei se jätä sua yksin. Se joku on osoittanut sulle joka päivä, kuinka paljon merkitset sille. 
Ihan ku musta ois revitty kaikki pois. Liian monesti on päiviä, jolloin tajuan ettei mulla oo täällä enää mitään ja samalla mietin, miksi hitossa mä sitten oon täällä vielä. Ennenkin ajatellut, että mitä mä sitten teen jos niin kävisi joskus, että mulla ei enää olisi häntä? Ajatuskin on saanut mut hysteerisiin kyyneliin.

Miksi haluaisin tai uskaltaisin enää luottaa mihinkään?

27.10.13

The hardest mistakes

Olen viillellyt 4 vuotta. 
Ensimmäiset kaksi vuotta hyvin satunnaisesti, kokeilunhaluisia pintanaarmuja.
Seuraava vuosi alkoi jo olla aikaa, jolloin viiltely toi helpotusta omien ahdistuksen ja epätoivon tunteiden keskelle.
Terään oli helpompi tarttua, kun siihen liittyi voimakkaasti jotain hyvää.
Oli se tunne sitten ahdistus, suru, pettymys, häpeä, niin terä oli aina valmis helpottamaan oloa.
 Vajotessani yhä syvemmälle, alkoi viiltely olla joka päiväinen huvi.
Se alkoi olla pakkomielteistä. 
Viilsin monta kertaa päivässä.
Herätessäni, koulun vessassa, suihkussa, sängyssä ennen nukahtamista.
Koko ajan oli paha olo ja terän täytyi olla valmis milloin vain.


Mä oon joutunut mun vanhempien takia rajoittamaan liikaa.
Reidet on ainoa paikka, johon uskallan viiltää.
Porukat tarkistaa säännöllisesti sääret ja käsivarret.
Käsiin ja sääriin en ookkaan kesäloman jälkeen viiltänyt.
Vaikka tekis niin pirusti mieli, en voi.
Onneksi mulla on sentään yks paikka.
Mä en pystyis luopumaan terästä kokonaan.

18.10.13

Take one last breath

Mikään ei tunnu tekevän mua täällä enää onnelliseksi.
Aina joku on pielessä.
Rintakehässä velloo se sama olo, tuska, ahdistus, epätoivo.
Sama olo kun herään siihen asti kunnes nukahdan.
Tai sitten mä en tunne mitään, en välitä mistään.
Kaikki on samantekevää 
 Miksi mun pitäis uskoa että asiat kääntyy vielä paremmin päin?
Niin ei ole ikinä ennenkään käynyt.


17.10.13

Prove me right

Taas se tulee kylään..
Mutta tällä kertaa sille ei riitä kyläily.
Se tahtoo jäädä eikä päästää musta koskaan irti.

6.10.13

Breaking point

Paha olo kasautuu.
Mä tuun olemaan yksin. 
Kukaan ei osaa auttaa vaikka haluais.
Se ajatus raastaa niin vitun paljon.

Viitelen nykyään taas huolettomasti.
Mua ei oikeestaan jaksa kiinnostaa, joudunko mä laitokseen.
Ihan sama, en välitä.
Kaikki tuntuu muutenkin niin samantekevältä.


29.9.13

Chelsea smile

Kylpyhuone näyttää tänään erilaiselta.
Voisi kuvitella, että jokin pieneläin on saanut loppunsa siellä.
Se on yrittänyt paeta epätoivoisesti, yrittänyt kiivetä kylpyammeen reunoja pitkin ylös, kuitenkaan onnistumatta siinä.
Verta on eripuolilla kylpyammetta, jossakin enemmän ja jossakin vähemmän.
Mutta se ei ole eläin.
Se on vain eksynyt tyttö pelastamassa itseään pahalta.



22.9.13

Northern lights

Mä en jaksa katella mun läskejä enää, joten alan laihduttaa taas.
Mä oon pariin otteeseen miettinyt, kehtaanko mä ikinä julkistaa tämän hetkistä painoa.
Voin sanoa että se on ihan järkyttävän paljon. 
En ole tehnyt sen eteen mitään puoleen vuoteen.
Painan tällä hetkellä 48 kiloa!!!!
 Toi luku saa mut ihan sekasin, mä en totu siihen, että mä painaisin enemmän kuin 45 kiloa. 
Toisaalta jos mietitään, kolme kiloa ei ole paljon.
Mutta mulle se on ihan helvetillisen paljon ja oon valmis tekemään mitä tahansa päästäkseni tosta eroon.

Alan laittamaan kroppakuvia ittestäni, ihan vaan omaksi motivaatioksi. 
Muokkasin tota sen verran, että arvet jää enimmäkseen piiloon yms.
Joten tässä tää järkyttävä 48 kilon paino.. Voisin oksentaa.


18.9.13

Heart vs. beats

Nyt on syksy. Aurinko ei paista enää, vaan on kylmää ja sataa.
Illat hämärtyy puolet nopeammin kuin kuukausi sitten.
Mutta se ei haittaa, mä pidän siitä, rakastan sitä.
Outoa ajatella, että mä rakastan yli kaiken tätä aikaa millon tunnen mun pahan olon palaavan.
Ehkä tää on vaan sitä tuttua ja turvallista mulle. Jotain, miten tunnen olevani oma itseni. 
Ehkä mua ei vaan ole luotu onnelliseksi.
Mulla oli älyttömän stressivapaata ja huoletonta aikaa vielä vähä aika sitten.
Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.


10.9.13

Made of gold

Mitä vittua, olenko muka oikeesti kirjottanut viimeks kuukaus sitten? Aika menee niin pirun nopeaa..
Mutta mitäs oonkaan tänne viimeksi sekavissa ajatuksissani kirjottainut?
Elikkäs ensinäkin oon luvannut infota teitä mun painosta, kalorisuunnitelmasta sun muusta.
En noudattanut kalorisuunnitelmaa päivääkään, unohin sen jo ennen ensimmäistä iltaa. Tästä huomaa miten huipussaan mun motivaatio on.. not. Paino on pysynyt suunnilleen samassa lukemassa, mitä en vieläkään kerro. Ehkä kuitenkin ajottain yläkantissa..

Syitä miksen oo kirjottanut on monia. Mun elämässä on tapahtunut paljon asioita sekottavia asioita, joita en kuitenkaan voi mainita täällä, ihan vaan tunnistusvaaran vuoksi. Mulla ei myöskään oo sitä motivaatiota kunnolla tehdä mun järkyttävän isolle painolle mitään. Viiltely on myös loppunut seinään mun vanhempien uhkauksen takia. Ei, mä en oo silti lopettanut lopullisesti. Nyt on vaan aika, jolloin en halua riskeerata mun kotona asumista. 

Näistä asioistahan mun kirjotukset koostuu, joten ei ole ollut kirjotettavaa? 
Mulla on ollut älyttömän huonoja sekä hyviä päiviä tässä kuukauden aikana, joista ei ole ollut tarvetta tai turvallista kuitenkaan kirjoittaa täällä.

On mulla silti jotain uutta kerrottavaa, vaikkei kovin hetkauttavaa. 
Aloitin viime viikolla psykologikäynnit kesän tauon jälkeen, tosin eri psykologin luona. Oon käynyt uuden luona vasta kerran, mutta tää ihminen vaikuttaa paljon mieluisammalta psykologilta, kuin edellinen. Tää uusi pitää keskustelua yllä paremmin, eikä kysele tyhmiä. 


3.8.13

Payback

Mä oon paisunu järkyttävän kokoiseksi palloksi.
Painan enemmän kuin koskaan elämäni aikana.
Tosiaan vain kilon, mutta silti.
Oon siis päättänyt asettaa ittelleni jonkinlaisen kalorirajan päivälle.
Ajattelin jotain 600-800, sillä nyt on kuitenkin kesäloma, ja yritän enemmänkin rajoittaa tolla mun jokapäiväistä ylensyömistä. 
Tekosyitä, tekosyitä, i know.
Infoan täällä päin sitten miten päivät onnistuu. Ja tosiaan, aloitan maanantaina.


27.7.13

Gimme half

Jäin kiinni viiltelystä jälleen mun vanhemmille.
Pakko lopettaa ainakin vähäksi aikaa, nimittäin he uhkasivat mua laitoksella.
Mulla ei ole mitään tietoa, voiko tuollaisesta joutua laitokseen. En silti halua kokeilla.
Ne oli penkoneet mun laatikoita, vaikka huone oli täynnä muita todisteita:
verta tyynyssä, lakanoissa, vaatteissa, vessassa ja työpöydällä.
Hups.
Veivät joka ikisen terän, ja aikovat tarkastaa mun kehon viikon välein.
En silti sano hyvästejä viiltelylle, en pysty.

17.7.13

Sleepless again


Kuten huomaatte, oon saanut vapauden taas tän viiltelyn suhteen. Joten tässä sitä ollaan ja viillellään kaikkien edestä.

2.7.13

The fallout

Valvon tekemättä mitään. Nälkä, ihan kauhea nälkä.
Tuntuu ihanalle, samalla niin kauhean oksettavalle. 
Kuvittelen vatsani pienentyvän joka minuutilla, kun olen nälkäinen. Petyn, kun se ei menekkään niin.
Olen kipeä. 
Jokin virus, en saa liikkua kuukauteen. Masentaa, tuntuu että koko tehty työ menee hukkaan.
Tahdon laihtua, kiinteytä, mutta milloin on hyvä? Miltä minun kuuluisi näyttää? 
Kuinka ohut, minkä muotoinen vatsani kuuluisi olla? 
Liuta kysymyksiä ilman vastauksia.
Enkä tosiaan tiedä vastauksia.



22.6.13

Born to lose

Eilen tosiaan oli vähän huonompi ilta..
Ei tänäänkään paljoa parempi, mutta ei kuitenkaan tarvii puhua ton tapasia.

Ahdistaa. Se tietoisuus siitä kuinka tuhoan itteäni. Hukutan itteni jonnekkin syvään pimeyteen. Se ajatus "Ehkä kelpaan pienempänä, kevyempänä, täydellisempänä"
Ajatus siitä, kuinka teen mitä vaan ollakseni pienempi, tiedostaen kaiken paskan siihen liittyen. Niimpä, siitä tulee vaan enemmän paskaa niskaa kuin hyötyä. Yhden päivän ilo numeron pienentyessä siitä hinnasta, että voin muuten huonosti, enkä anna ajatustakaan millekkään muulle.
Niin ristiriitaisia ajatuksia taas..

Onneksi oon jaksanu jaksanu käydä lenkeillä ja tehä lihaskuntoa! Jotain positiivista edes.. yritän alkaa myös valvomaan vähän syömisiä.



21.6.13

Hospital for souls

Angstivarotus.
Masentaa niin vitusti että voisin viiltää itteni hengiltä. 
Ja niin vitun mitättömästä syystä, että siitäkin lisää syytä viiltää.

 

9.6.13

Evil in a closet

Kaikki sairaat ajatukset on alkanu punomaan juuriaan mun päähän uudestaan. 
Mä tahdon taas viiltää, ihan vaan siitä viiltämisen ilosta.
Mä tahdon laihduttaa keinolla millä tahansa, mä haluan olla pieni, kevyt, kaunis. 
Osaan vielä sanoa ei. Silti pelkään, että ne ajatukset saavat musta vallan. 
Mä en haluu kohdistaa mun kaikkia ajatuksia kaloreihin ja liikkumiseen. Mulla ois kerranki mahdollisuus keskittyä täysin muihin ihmisiin ja ylipäätään muuhun maailmaan. 
En halua olla sairas. Niin sairas.


20.5.13

Love isn't real

Tälläsen mä siis aloitan!
 En todellakaan oo mistään liikunnallisimmasta päästä, joten tää voisi olla ihan sopivan löysä, vaikkei mulla kuitenkaan ihan huono kunto ole
Eli tän päivän juoksut on jo takana, ja juoksinkin varmaan reippaasti yli ton. Silti aina ei oo hyviä päiviä, eli tää 100 metriä alussa on sopiva. Tän lisäks teen jotain satunnaista lihaskuntoa ja päämäärin syön 500-700 kaloria. En ala niitä laskea, mutta suunnilleen.
Siksi näin, että mä olen päättänyt lopettaa itseni näännyttämisen. Jos näinkin niitä kiloja lähtee ja samalla vaikka kiinteytyisi, niin hyvä. Jos ei, niin ainakin kunto paranee.

Ja aina jos tarvii jotain kaveria tekemään jotain juttua niin täältä löytyy!

19.5.13

Alligator blood

Inhoon tätä tunnetta. Inhoon olla ällöttävä.
Mä todellakin painan tällä hetkel ihan helvetin paljon liikaa. Niin paljon, etten ees kehtaa sitä tänne kertoa. 
Miten ihminen voi olla näin saamaton. 
Mä inhoon mun ulkomuotoo, mun läskejä, kaikkea ja silti vaan mussutan ja mussutan. Huoh..