Mihinkään ei voi luottaa.
Täällä kaikki vaan tuottaa pettymyksiä pettymysten perään.
Mutta pahin pettymys on kun joku lähtee elämästä yllättäen. Miten sellanen asia käsitellään, kun joku, johon on luottanut täydellisesti vaan lähtee? Joku, kehen on luottanut niin paljon, ettei olisi ees pystynyt uskoa että se voisi tehdä sulle niin. Ihminen, kenen sanat, teot ja ihan vaan vierellä olo ja se tuki on ollut parasta ja korvaamatonta. Ainoa, kenen puoleen on voinut kääntyä kun oma taakka on liian raskas yksin kannettavaksi. Ajatellut monesti, kuinka ei voi koskaan osoittaa kiitollisuuttaan siitä kaikesta. Uskaltanut luottaa siihen ettei se jätä sua yksin. Se joku on osoittanut sulle joka päivä, kuinka paljon merkitset sille.
Ihan ku musta ois revitty kaikki pois. Liian monesti on päiviä, jolloin tajuan ettei mulla oo täällä enää mitään ja samalla mietin, miksi hitossa mä sitten oon täällä vielä. Ennenkin ajatellut, että mitä mä sitten teen jos niin kävisi joskus, että mulla ei enää olisi häntä? Ajatuskin on saanut mut hysteerisiin kyyneliin.
Miksi haluaisin tai uskaltaisin enää luottaa mihinkään?
